RALLISPRINT LAJINA: KUKA AJAA? MITÄ AJAA? MILLÄ AJAA?

Rallisprint kuuluu autourheilun peruslajeihin. Kilpailuja on paljon, noin 40 vuodessa, ja niitä järjestetään eri puolin Suomea. Rallisprint rata on samantyyppinen kuin rallin erikoiskoe, mutta sen pituus on lyhyempi; noin 2000 - 4000m. Rallisprint kilpailuja ajetaan lumella ja jäällä, soralla ja asfaltilla. Future Cup sarjaa ajetaan täysin asfaltilla ja vuoden 2011 SM-sarjassa kolme kilpailua ajetaan talvisissa olosuhteissa ja kolme sorateillä.

Rallista poiketen rallisprint autossa ei ole kartanlukijaa, ainoastaan kuljettaja. Kuljettajat jaetaan kokemuksen ja taidon perusteella, samoin kuin monessa muussakin lajissa, juniorikuljettajiin ja yleisen luokan kuljettajiin. Useissa kilpailuissa on mukana myös nuorten luokka, johon voivat osallistua 16 vuotta täyttäneet kuljettajat. Nuorten luokassa nuoret saavat ajaa, siihen saakka kunnes he täyttävät ajokortti-iän ja saavat auton ajokortin. Nykyisin on myös oma luokka senioreille, eli kilpailijoille, joilla on ikää mittarissa 50 vuotta. Myös naiskuljettajille on oma luokkansa, jossa ladyt mittaavat toistensa nopeutta.

Rallisprintissä kilpailija ajaa saman reitin kaksi tai kolme kertaa (SM:n ja Future Cupin osakilpailuissa on vain kaksi lähtöä per kuljettaja) määrätyssä järjestyksessä ja paras aika on hänen tuloksensa. Ajanotto tapahtuu sähköisesti 1/100 sekunnin tarkkuudella.

Kilpailukalusto rallisprintissä on varsin kirjavaa. Huipputasolla on uutta rallikalustoa ja tehokkaita turboautoja, mutta harrastajatasolla ajetaan vanhemmalla ja edullisella kalustolla. Monessa kilpailussa on mukana myös Historic luokat. Historic luokissa ajetaan autoilla, joilla on jo reilusti ikää ja niissä ei ole nykyistä huipputeknologiaa. Autoina on muun muassa Escortteja, Cortinoita, Sunbeam Imppejä, onpa joissain kisoissa mukana ollut jopa legendaarisia Trabantteja.

Kansallisissa kilpailuissa osanottajat ovat yleensä omalta alueelta ja lähitienoilta. Osallistujien määrät vaihtelevat eri kilpailuissa suurestikin. Esimerkiksi vuoden 2010 SM-sarjassa vaihtelu oli välillä 80 – 125 osallistujaa. Future Rallisprint sarjassa 100 – 130 osallistujaa. Autojen määrä osakilpailussa ei välttämättä ole sama, kuin ajajien määrä. Sillä samalla autolla voi ajaa useampikin kuljettaja. Yleensä toinen kuski on yleisessä luokassa ja toinen junioreissa, naisissa tai senioreissa.

Joissakin kauden kilpailuissa on ollut myös kansainvälistä väriä. Esimerkiksi naapurimaasta, Ruotsista, vierailee kuljettajia Suomen kamaralla ajettavissa rallisprinteissä.

Future Cup -sarjasta löydät tarkempaa tietoa muualta tällä sivustolla. Future Cupissa ajetaan kaudella 2011 seitsemän osakilpailua, neljänä kesä viikonloppuna. Jokaisessa kilpailuissa jaetaan pisteitä luokittain. Pistelaskutavasta johtuen sarja on tavallaan avoin voiton suhteen myös pienemmillä autoilla ajaville, sekä naiskuljettajille. Tarkempaa tietoa pistelaskujärjestelmästä löytyy näiltä sivuilta osiosta ”säännöt”.

Rallisprintin historiaa on jonkin verran koottu yhteen ja erittäin upea historiikki sprintin maastoajoista 1980-luvulta lähtien löytyy SM Rallisprintin kotisivuilta, www.sm-rallisprint.com.

Toivottavasti tämä esittely antoi jonkinlaisen kuvan siitä, mistä rallisprintissä on kysymys. Jos haluat tarkempaa tietoa lajista, ota yhteyttä sähköpostilla: kari@futurecup.fi, niin tehdään lajia yhdessä tunnetuksi.